Eimin agitreenit on tauolla nyt heinäkuun ajan ja Didollakin tämän viikon, joten käytiin eilen kentällä Kaijan ja pulien kanssa. Otettiin ensin tottista kentälle pääsyä odotellessa. Eimin kanssa kertailtiin seuraamisesta maahan ja paikalleen jäämistä. Olen nyt ilmottanu sen kisoihin kuun lopussa, joten ainakin hyppyä ja paikkamakuuta pitäis päästä kertaamaan. Luoksetulon pysäytykset unohdan nyt hetkeksi, ettei keksi alkaa hidastelemaan ALOn liikkeessä. Treenien lopuksi otettiin vielä seuraamispätkä superpalkalla...
Didon kanssa harjoiteltiin perusasentoa ja tehtiin kaksi eri pituista paikkamakuu pätkää. Hyvin neito pysyi paikallaan vaikka radalla oli koira menossa ja hieman piti sinne päin vilkuilla. Otettiin myös luoksetuloa vaihtelevien välimatkojen päästä, 3-15 metrin välimatkoilla ja keskittyen lopun perusasentoon. Lopuksi otettiin vielä muutamia pysähtymisiä sivulta. Seisahtuminen alkaa olla aika napakka, mutta pitää alkaa vaatia tiiviimpää seuraamisasentoa liikkeen yhteyteen.
Agikentällä tehtiin Eimin kanssa muutamia hyppypyörityksiä ja kepeille tuloja. Kepeillä pitää keskittyä sujuvan etenemisen treenaamiseen silloinkin kun olen "väärällä" puolella. Ärsyttävän helposti Eimi jää edelleen komentamaan ja tuijottamaan mua ihmeissään. Keppien oikealta puolelta ohjattaessa taas etenee välillä oikein mukavastikin. Tehtiin vielä pieni radan pätkä hypyillä ja kepeillä niin, että aitojen rimat olivat vaihtelevilla korkeuksilla. Nyt rimat sit pysy ihan hyvin taas... En tiedä. Tekniikka ei kyllä ole kohdillaan, mutta sitäkin tekis mieli harjoitella niin että neuvomassa on joku joka asiasta jotain tietää... Rastat lyhenee ensi viikolla, joten katsotaan miten se vaikuttaa. Lisenssikin tuli tilattua näin loppuvuodesta.... saas nähdä...
Didon kanssa muisteltiin keppejä ja siihen alkoi jo tulla hieman sujuvuuttakin mukaan. Harjoittelin yhden aidan kanssa kahdeksikko pyöritystä ja pari kertaa valssia kahden aidan kanssa. Lopuksi vielä muutama etenemisharjoittelu Kaijan avulla (namialustan vahtia tarvitaan, ettei Dido pääse palkkaamaan itse itseään silloin kun tahtoo...). Kyllä pikkukoiran kanssa on superkivaa treenata. Vaikka pientä uhmaikää on havaittavissa niin kun jotain aletaan tekemään niin keskittyminen ja tekemisenriemu menee kaiken uhmailun edelle. :) Pulit on rautaa!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti