maanantai 12. lokakuuta 2009

syyskuu ja syyskiireet

Niin se taas syyskuu vilahti ohitse. Pennut kasvaa ja ovat huomenna jo kuukauden ikäisiä. Eimi alkaa olla hiljalleen treeni-intoisen oloinen ja suunnattoman energinen joten täytynee viedä se jossain vaiheessa hallille muistelemaan ja touhuamaan. Didon kanssa ollaan kuljettu treeneissä ja nyt ollaan oltu jo viimeiset neljä kertaa hallissa. Lumetkin tuli maahan ajoissa (toivottavasti myös pysyvästi) ja ulkokentällä treenailut on tälle syksylle treenattu. Ollaan viime aikoin treeneissä keskitytty kiertohyppyihin, välistä vetoihin sekä esteen ohi vienteihin. Haastetta on ollu, mutta myös älyttömän hyvä mieli treenata. Harmillisesti ei olla kyllä ehditty käydä itsenäisesti hallilla ollenkaan sillä illat siellä on aika tiukasti varattua. Viime talvi oli niin hyvä treenailla aina aamupäivisin kun kaikki eivät ole yhtäaikaa haluamassa varata vuoroja itselleen.


Viime viikonloppuna osallistuttiin Didon kanssa yhtenä päivänä agilitykurssille. Tehtiin pari radan pätkää joissa oli oikeastaan aika samoja kiertohyppyjä mitä ollaan tehty treeneissäkin. Sain hyviä vinkkejä ohjaamiseen ja varsinkin tiukkojen käännösten tekemiseen. Peruttamalla esteen yli "vippaaminen" oli sinänsä uusi juttu ja haastavakin itselle hahmottaa ja ehtiä ajoissa.

Tarkoitus olis marraskuussa olla menossa Kemin kaamosralliin kisaamaan, mutta pahoin pelkään että Didolla tulee juoksu juuri siihen ajankohtaan. Lokakuun aikana olis ollu kisoja Oulussa mutta noiden pentujen takia en kehtaa irrota viikonloppuina mihinkään vaan viettää sen ajan sitten tiiviisti koirien kanssa puuhastellen.


Didon kanssa ollaan myös tokoiltu harvakseltaan. Nyt alkaa olla liikkeestä maahanmeno jo kokonaisuutena, samoin liikkeestä seisomaan jääminen mutta jälkimmäinen vaatii vielä paljon vahvistusta sillä maahanmeno jättävänä liikkeenä on huomattavasti vahvempi ja Dido tarjoaa helposti sitä jos saman treenikerran aikana ottaa molempia. Seuraamista ollaan harjoteltu ja lähinnä sitä suoraan menemistä. Tänään onnistu jo hyvin lyhyt juoksupätkä oikealla paikalla, mutta edistää vieläkin hirveän helposti. Seuraamisen muitakin osiota pitäis ottaa kuureina. Käännökset oikealle ja täyskäännökset on vielä ihan vaiheessa, vasemmalle kääntyminen sujuu luonnollisemmin. Nyt kun ei vielä sormet jäädy nakkien kanssa niin täytyy tuossa pihassa jatkaa treenaamista ja olohuoneessa käännösten tekemistä. Jospa tässä vielä jossain vaiheessa saisi kunnolla itseään niskasta kiinni.