maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kisa- ja treenipäivitystä

Oman seuran kisat järjestettiin tänä vuona Pellon sijasta Ounashallissa. Loistavat puitteet, mahtava pohja - kyllä kelpaa MM- karsinnat järjestää tuolla. Olin ilmoittanut sekä Eimin että Didon molempina päivinä kahdelle radalle, varsinkin perjantaina huomasi illasta ettei enää päivän seisomisen, talkoilun ja kisailun jälkeen viimeiselle radalle riittänyt puhtia. Jaloista ei vain enää lähtenyt. Treenikaveri oli ilokseni kuvannut 3 rataa molemmilta koirilta. Näiltä radoilta näkee hyvin kaikki näiden kisojen ongelmakohdat..

Eimin ratoja 18.-19.4.

Eimi kuumui aika lailla ja tiputti muutamia rimoja ihan kummallisesti, oletan ettei vain pystynyt keskittymään arvioimaan hyppäämistä -liian kiire eteenpäin. Videon ensimmäisellä radalla Eimi hyppää täysin ensimmäisen riman sekaan vaikka muistan yrittäneeni olla rauhallinen varsinkin ponnistuksen ajan. Samaisella radalla tuli tooodella ihme ongelma. Ei millään olisi malttanut pujotella loppuun saakka. Mie oon tosi huono korjaamaan keppejä ilman että otettais kokonaan uusiksi ja toisaalta haluaisinkin että ne suoritetaan aina kokonaisuutena. Noh, kahdesti jaksoin mennä alkuun ja räpellettiin sitten eteenpäin. Tältä radalta tuli keppien vuoksi mukavasti yliaikaa, mutta ilmeisesti muilla koirakoilla oli muita ongelmia kun taidettiin olla lähes ainoita tuloksen saaneita ja voitettiin.. hehe.

Videon toisella radalla Eimi kävi hyvin kierroksilla, mutta tehtiin puhdasta rataa kunnes bongasi ne pirun kepit sieltä uudestaan ja lähti (aika erikoisesta kulmasta) suorittamaan niitä. Olin käskyttänyt kepeillä tosi vahvasti ettei jättäisi kesken ja olin hieman myöhässä, joten pääsi sitten bongaamaan harmillisesti ne kepit. Mutta kaiken kaikkiaan kaahotuksesta ja pitkistä kurveista huolimatta Eimin kanssa oli molempina päivinä jotenkin hirmu kiva mennä radalla. Jäi tosi hyvä mieli kisoista. Toukokuussa varmaan Tornioon ja kesäkuussa vielä Saariselälle Eimin kanssa.

Didon ratoja 18.-19.4.

Dido sitten... jaa´a. Hemmetin kontaktit oli taas perseestä. Tykkään Rauno Virran radoista tosi paljon ja osasin varautua siihen että sieltä löytyy se okseri. Treeneissä on hypännyt okserit nyt puhtaasti, mutta taisi tulla kisoissa joka hemmetin kerta alas. Dido oli vähän rasittava.. Siinä mielessä, että tällä kertaa kuumuminen ilmesi taas käteen jäämisenä ja kun sen tekee Didon vauhdista niin...Videon ekalla radalla (ensimmäisen päivän viimeinen suoritus), näen ihan selvästi kuinka v-tutuskäyrä nousee kun D rökii puomin alastulon. Sitten onkin peli menetetty kun varmistan A:n alastulon enkä saa etumatkaa viiden esteen loppusuoralle. Jaloista ei vaan lähteny enää lujempaa. Videolta näyttää vielä niin tosi hitaalta oma kulku.. Lauantain ekalla radalla onkin sitten tooodella törkeä puomin roikasu. Harmittaa etten siinä ehtinyt/tajunnut reagoida ja keskeyttää siihen. Tuli siellä sitten se okserikin alas. Hypäriltä ei tullut muita virheitä kuin okseri, vaikka rytmi olikin hukassa.

Noh, saas nähdä. Ensi sunnuntaina ollaan OKK:n kisoissa Didon kanssa kahden agi- ja yhden hyppyradan verran.

Jaa, taitaa jäädä kakaroiden treenivideoiden päivittäminen seuraavaan kertaan. Videoilta voi hyvin havainnoida Biescaksen motivaatiota..

perjantai 4. huhtikuuta 2014


Viime sunnuntaina oli meidän ryhmän vuoro järjestää epäviralliset agilitykilpailut. Virpi oli tehnyt todella mukavat radat kaikille luokille ja me käytiin Biescaksen sekä Bilborin kanssa tekemässä nollakoirina möllirata ennen varsinaisten episten alkamista. Biescaksen kanssa ajattelin, että se tuskin lähtee minun kanssa mihinkään kun on niin paljon vierasta väkeä hallissa. Sehän yllätti. Tuntui, että sai ihmis- ja koiramäärästä virtaa ja oli oikein reippaasti ja ihan vauhdikkaasti menossa mukana. Radalla ei ollut kuin putkia ja aitoja, joten oikein mukava rata oli. Eipäs olla aikaisemmin tehty 19 estettä putkeen, yksi ohi juoksu sinne mahtui mutta muuten Biescas oli innoissaan mukana loppuun saakka. Hieno tyttö. 
Bilbor nyt oli vauhdikas itsensä, vaikka vähän pitikin jumahtaa tuijottamaan muita koiria kun piti katsomonurkkaan päin tehdä hyppy. Muutenhan Bilbor kulkee aina vauhdikkaasti kun vain pääsee tekemään. Välillä irtoaminen on vähän liiankin hyvää, mutta tykkään ihan hirmuisesti harjoitella sen kanssa. Kun vaan sais ne hemmetin kepitkin joskus kuntoon... 

Tässä sisarukset nauttii hankikeleistä. Vissiin auringon ja lumen yhdistelmä teki tuosta videosta noin pikselöityneen, mutta näkyypähän kuinka tyypit nauttii..