torstai 26. kesäkuuta 2008

Treeniä

Eilen kävin tyttöjen kanssa pallokentällä tokoilemassa. Aloitettiin Eimin kanssa liikkeestä maahanmenolla, paikalleen jäämisellä ja luoksetulolla. Tarkoituksenakin oli tehdä useampi eri liike putkeen ja pitää motivaatioita yllä. Pienen tauon jälkeen otettiin vielä noutokapula esiin ja tehtiin muutama seuraamispätkä. Seuraaminen ei ollut niin tiivistä ja innokasta kuin on nyt vähän aikaa ollut, joten palaan vielä "superherkun" käyttöön...

Didon kanssa otettiin perusasentoa, jossa pitää keskittyä palkkaamiseen vain oikeasta asennosta ja yrittää välttää käteen hyppimistä. Otettiin myös luoksetuloa eri välimatkoilla ja tässäkin painopiste loppuasennossa, sillä vauhtia löytyy ja paikalla olo on ainakin häiriöttömässä tilanteessa varmaa. Paikallaan odottamista istuen ja maaten pitää harjoitella häiriöiden kanssa. Pienen tauon jälkeen harjoiteltiin vielä liikkeestä seisomaan jäämistä ja käännöksiä seuraamisen yhteydessä. Lopuksi juostiin hullun lailla pallon perässä ja kaksi kertaa sain sen käteen asti... :)


Maanantaina oli Didon alkeistreenit. Tällä kertaa olikin aika monta estettä ja uusina tulivat A ja putki. Aloitettiin renkaalla, jonka kanssa jatkettiin kutsuja ja lähettämistä namialustalle. Alustaa käytettäessä on hyvä jos joku on katsomassa ettei Dido ehdi kiertää itseään palkkaamaan. Rengasta meinaan jankata "yksinkertaisesti" aika kauan, jotta sen suorittamisesta oikein tulisi mahdollisimman varmaa. Seuraavaksi oli pöytä, josta Dido meni kerran suorilla yli, mutta muisti sitten että siihen kuului pysähtyä.. Teimme myös kolmen aidan hyppysarjan ja yhden aidan ja muurin sarjan. Nämä kummatkin tein namialustan kanssa ja hienosti Dido hyppäsi ja sai rytmin kiinni. Välillä meinaa olla tuo paikallaan pysyminen vaikeaa, joten sitä pitää treenien aikana myös vahvistaa. Muutaman kerran otettiin myös kepit molemmilta puolilta. Edelleen "väärä" puoli on Didon kanssa parempi, kunhan vain itse liikun nopeammin ja alan vaihtaa rintamasuuntaa eteenpäin.

Putki oli päässyt unohtumaan talvesta, mutta ensimmäisen kerran jälkeen muistui jo mieleen kuinka mukava este se onkaan! Lujalla vauhdilla läpi ja palkalle...
Uutena esteenä oli A, jota lähdimme suorittamaan samalla tyylillä kuin puomia. Eli namialusta maahan kontaktin eteen ja koira nostetaan puoleenväliin alastuloa. Palkka alustalta kun etutassut maassa ja pylly kontaktilla. Pari kertaa tämän toistoa, sitten herkun jättäminen alustalle ja koko este. Dido ei empinyt yhtään korkeaa estettä vaan paineli iloisesti yli. Kerran hyppäsi ylösmenokontaktilta alas ja heti helpotettiin ja mentiin muutaman kerran vain alastuloa. Vielä muutama onnistunut suoritus ja sitten riitti pitkä treeni. Hyvin Dido jaksoi keskittyä eikä suuremmin välittänyt mäkäräisistäkään, vaikka mahanalus näytti olevan hieman puremilla kun päästiin kotiin saakka.


Eimin kanssa käytiin torstaina (19.6) treeneissä, joissa tehtiin mielenkiintoisia ohjausharjoituksia. Laitettiin Eimille aitojen rimoja eri korkeuksille ja osa myös "ristiin", jotta se joutuisi keskittymään myös hyppäämiseen. Varsinkin jos minun pitää edetä poispäin, tulee Eimille helposti kiire ja silloin vauhti menee kaiken keskittymisen edelle. Tätä on hyvä treenata erilaisilla aidoilla ja sitten sitä ihan perushyppytekniikkaa. Tällä viikolla ei vain olla päästy treenaamaan vesisateen vuoksi. Sateella on ihan turha eimin kanssa lähteä sotkemaan kentälle.

Ei kommentteja: