Eilen päästiin käymään Eimin kanssa ensimmäistä kertaa Käyttökoirien agilitytreeneissä. Itsenäisesti oli aidan, A:n ja putken yhdistelmää niin että putki oli A:n alla. Tein muutamia erilaisia ohjauksia ja onnistuin saamaan ohjauksen selkeäksi eikä karkaamisia väärille esteille tullut. Kahdella vierekkäisellä aidalla muistuttelin Eimille välistävetoja, takaakiertoja ja sylikääntöjä. Sylikäännöt on hieman ongelmallisia ja onnistun aina olemaan jotenkin tiellä...
Treenien vetäjän Ullan opastuksessa tehtiin ympyrässä ohjausta. Esteinä olivat rengas, muuri, kepit, pussi, aita, putki ja aita. Otin ensin renkaan ja pussin erikseen muistutteluna. Ensimmäisellä kerralla Eimi kuumui kepeillä ja alkoi komentamaan. Keskeytin ja vein keppien alkuun, toisella kerralla suoritti kepit oikein. Käännös kepeiltä pussille oli tiukka ja olin itse hyyyyvin jäljessä. Jos pussi ei vetäisi Eimiä niin hyvin, ei se sinne olisi mennyt. Loppu pätkä meni hyvin. Treeneissä tuli esiin nyt taas niitä hyviä ja huonoja puolia.
Hyvät ensin: Eimi ei yrittänyt kertaakaan lähteä kulkemaan kenenkään luokse!!! Sitten ne huonot: rimojen lentely... Nyt alkaa sitten hyppytekniikan vahvistaminen ponnarin avulla ja toivottavasti se oikea ponnistuskohta sieltä alkaa löytyä. Täytyy myös miettiä omien käsien staattisuuden vahvistamista. Toisaalta karvatkin alkaa kohta olemaan sen mittaiset, että alkavat haitata hyppäämistä. Kaiken kaikkiaan oli mukava käydä treeneissä ja nyt voi sitten viikolla käydä ottamassa hyppy- ja keppitreeniä lenkin lomassa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti