keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Möllikisat ja Didon alkeisreenit

Tiistaina 17.6 Oli Eimin ensimmäiset mölliagility kisat. Meinasin luovuttaa ja kääntyä takaisin kotiin heti matkalla kun tuntui että neiti kävi niin kuumana eikä rauhottunu ollenkaan kävelemään nätisti hihnassa. Toinen tekijä oli se, että samaan aikaan kentällä (vieressä) oli sosiaalistamistapaaminen, jossa oli varmaan päälle 30 koirakkoa ja paljon isoja nuoria koiria. Eimin suosikkeja oikein... Sen verran on luottamus edelleen tiukilla, että mietin rykäseekö Eimi radalta koirien sekaan jos siellä on rähinä samaan aikaan. Mutta ei onneksi. Mölliradalla oli kaikki eri esteet ja yhteensä 14 estettä. Oon taas yrittäny piirtää rataa flexitrackilla, mutta en osaa laittaa oikeisiin mittasuhteisiin, enkä numeroita, enkä juoksurataa... Ehkä joskus... Hylky olis tullu ensimmäiseltä putkelta jos niitä mölliluokassa jaettais. Putkeen sai ohjata mihin päähän itse halusi, joten en sitten vissiin halunnu mihinkään kunnolla... Mutta mentiinhän se. A:n kontakti meni hyvin ja samoin eteneminen siitä pituudelle. Onnistuin itse myös tekemään valssit ja leikkaukset niissä kohdin mitä olin ajatellut, joten positiivista sekin. : ) Puomin ja keinun kontaktit meni myös ok, vaikka puomille tuli vähän sivusta ja otti pienen loikan. Pitää treenata puomille lähettämistä eri kulmista ja ylösmenokontaktia varmemmaksi. Kaiken kaikkiaan yritän jälleen nähdä asiat positiivisessa valossa: ohjattavuus säilyi koko radan ajan, vaikka ohjaaja hieman sähläsikin, kontaktit suht ok, pujottelu vain yhdellä korjaamisella vaikka haukkui ja komensi!!!, pari rimaa alas. : ) Kaiken kaikkiaan jäi tosi hyvä mieli ja paljon itsenäisen treenin aihetta. Oli mukava huomata, että estevarmuus on kuitenkin paljon lisääntynyt ja radalla on niin paljon tekemistä, ettei Eimi ehdi (kopkop) muita koiria komentamaan.

Illalla kävin vielä Didon kanssa tokoilemassa pallokentällä. Aluksi leikittiin ja touhuiltiin ja aloitettiin sitten seisomaan jäämisen harjoittelulla. Ensin viisi toisto peruuttamalla, jolloin pysähtyminen nopea ja aika tarkka. Sitten pari kertaa "seuraamisesta". Ensin meni valumiseksi, joten käännyin sitten eteen palkkaamaan. Seuraavaksi pari luoksetulo harjoitusta eri välimatkoilla ja palkkaus patukalla. Paikallaan pysyminen on varmaa ja luoksetulo nopea, loppuasentoa pitää vielä vahvistaa. Tässä välissä pidettiin pieni tauko ja otettiin sitten vielä käännöksiä ja seuraamista. Mulla on edelleen seuraamisessa nami vasemmassa kädessä alhaalla, mutta Didon kontakti on silti minussa eikä kädessä. Koen vaan, että käännöksissä tarvitsee sen vahvistuksen sillä kädellä, jotta oikea paikka pysyy. Mukavaa oli kummallakin ja treeneistä jäi haava sormeen (liian innokkaan patukan tavoittelun seurauksena) sekä likainen puli...


Maanantaina 16.6
käytiin Didon kanssa taas treeneissä ja kyllä meillä oli kivaa! Pulit oli viikonlopun hoidossa ja olivat kumpikin vähän väsyneitä sen jälkeen. Tällä kertaa oli vuorossa uusina esteinä pöytä ja muuri ja kerrattiin rengasta, pujottelua ja puomia. Dido oli oma reipas itsensä eikä turhaan jahkaillut millään esteellä. Pöydälle hyppäsi ja eteni hyvin sekä pysyi paikallaan siihen jätettäessä. Pöydän kanssa pitää yrittää varoa, ettei kehity samanlaista pysähtymisongelmaa kuin Eimillä välillä. Eli jos pöytä on este suoran tai putken jälkeen niin koira pitäisi pystyä ottamaan hallintaan ja saamaan hidastamaan vauhtia niin, että pöydälle pysähtyminen onnistuu. Rengasta otettiin ensin kutsuhyppynä koiran ollessa kiinni. Tällä ehkäisten mahdollista välistä hyppimistä. Pari toistoa näin ja sitten lähettäen namialustalle. Dido keksi kerran kiertää koko renkaan ja juosta herrrrrkullisten nakkien luokse, mutta kun sillä ei mitään herunutkaan niin seuraava lähetys onnistui jo. Toinen uusi este oli muuri ja sitä otettiin lähettämällä ja etenemällä itse samaan aikaan. Didoa ei moinen este ihmettänyt vaan hyppäsi yli reippaasti. Hieman ihmetteli ja katseli mua kun lähdin juoksuun yhtäaikaa. Toisella kertaa ymmärsi ja eteni ihan hyvin jälleen namialustalle.

Kerrattiin vielä puomia (kerran pelkkä alastulo ja koko puomi) ja keppejä. Kepit on edelleen aika hakusessa ja oma ohjaustapa tuntuu takkuavan, mutta eiköhän se siitä. Puomilla olen nyt jääny aina jälkeen ja jättänyt Didon odottamaan kontaktille lupaa liikkeelle lähtöön. Ajattelin seuraavaksi itse etenemään ja opettaa odottamisen myös silloin kun minä liikun muualla. Hyvä mieli jäi taas ja hieman väsynyt puli.


1 kommentti:

Sanna Lehtonen kirjoitti...

ONNEA agikisauran aloituksesta!! :) Siitä se lähtee; tavoitteena SM-2009 Torniossa, eiks vaan :)

Vinkkejä Flexitrackiin:
- pienennän kentän jo ennen esteiden asettelua (=tyhjänä); 15. nappi vasemmalta
- numerot lisään "abc"-napista (6. oikealta); niitä voi liikutella vetämällä ja hiiren oikeesta napista muuttaa (esim. 5 --> 5a/5b jne.)
- kun rata valmis, kopioin kuvana (yläpalkin toinen valikko, ja sieltä toiseksi viimeinen mahdollisuus; ruotsinkielisessä versiossa "Redigera - Kopiera allt som bild") ja liitän Paintiin ("Apuohjelmat - Paint"), jossa vasta tässä vaiheessa lisään viivan

Mukavaa Juhannuksen jälkeistä aikaa! :)