Maanantaina oli Didomonsterin viimeinen agilityn alkeiskurssikerta. Ensi maanantaina on meidän ryhmän vuoro järjestää möllikisat ja itsekin voi mennä osallistumaan jos siltä tuntuu. Voipi olla että ei vielä tunnu... Treeneissä keskityttiin valssaamiseen ja lähettämiseen. Didon kanssa oikealta puolelta ohjaaminen on selvästi vähän vaikeampaa ja irtaantuminen putkeen ei yhtä varmaa. Valssitreeni meni muuten hyvin, mutta vauhtia alkaa olla niin paljon, että en meinannut ehtiä tekemään sujuvaa ohjausta ja samalla varmistamaan aitojen suorittamisen. Välillä sitä on ihan uupelona itse kun on tottunut Eimin estevarmuuteen eikä muista ohjata Didoa tarpeeksi tarkasti. Eteneminen tehtiin kolmen aidan pätkällä joista ensimmäinen oli hieman viistosti muihin nähden. Ohjaajan piti pysyä itse paikallaan ja lähettää koira etenemään namialustalle. Dido ei ensin meinannut oikein ymmärtää että montako estettä piti suorittaa ennen palkkausta, mutta onnistuihan se sitten kuitenkin.
Kaiken kaikkiaan on ollut kyllä todella mukava alkeiskurssi ja etenemistahti on ollut aika nopea jos vertaa siihen miten Eimin kanssa aloitimme. Toisaalta nyt kesällä on ollut mahdollisuus myös itsenäiseen treenamiseen mikä tietenkin myös nopeuttaa etenemistä. Didon kanssa on ilo treenata sillä se on helppo saada innostumaan ja sitä on helppo palkata. Etenemisen ja itsenäisemmän esteiden suorittamisen kanssa saadaan vielä tehdä paljon töitä. Tästä on hyvä jatkaa yksittäisten asioiden hiomista ja pitempien pätkien vaativaa motivaation kestävyyttä. Toivon mukaan pääsemme talvikaudella kulkemaan treeneissä eikä tule kovin pitkää taukoa. Täytyy sitten yrittää keskittyä välillä vaikka tokoiluunkin sillä harmillisesti kaikki käyttökoirien tokotreenit osuivat päällekäin agitreeniemme kanssa. Otettiin odotellessamme seuraamisesta seisomaan jäämistä ja aloiteltiin seuraamisesta maahanmenon treenaamista ja nopeasti Dido keksii mistä on kyse. Pitää alkaa tekemään vähän pitemmän tähtäimen suunnitelma tokoilun saralla Didon kanssa, niin jos saisi motivaation pysymään kummallakin hyvänä.
Eimillä alkoi juoksu joten valitettavasti meillä jää ensi viikonlopun Keminmaan kisat ja maanantain möllikisat väliin. Harmillista nartun tuuria :) Olisi ollut vielä mukava kisata yhdet kisat ennen ensi kevättä.

1 kommentti:
Rapsutuksia juoksuiselle Eimille kohtalotoverilta hieman etelämpää! :)
Kuten ollaankin puhuttu, mitä enemmän jonkun rodun piirissä pyörii, sitä enemmän tieto alkaa lisätä tuskaa ja seuraavan koiran hankkiminen muuttuu lähes mahdottomaksi. Nyt vihdoin, ehkä 1,5 vuoden jälkeen siitä, kun ihan tosissani olen alkanut miettimään toisen koiran hankintaa, olisi yksi mielenkiintoinen vesikoirapentue syntymässä. Laskettu aika on parin viikon päästä, agilityn MM-kisoja seuraavalla viikolla. Mun säkällä sieltä ei kuitenkaan tule tyttöjä (hieman skeptistä, heh :) ), ja urosta en kyllä ota. Jänniä aikoja siis eletään; laitan raporttia tulemaan heti kun jotain tapahtuu!! :) :)
Lähetä kommentti