... nimittäin pienen tauon jälkeen (olin Didon kanssa pikkureissulla ja muuten oli kiirettä) käytiin viime viikon tiistaina kentällä koirien kanssa ja Eimillä oli intoa enemmän kuin hahmotuskykyä. Olin tekemässä pientä radan pätkää jonka viimeisenä esteenä oli A. Eimi roikas A:lle liian kovalla vauhdilla ja ilmeisesti kuvitellen sen olevan puomi, jolloin etujalat eivät nousseetkaan tarpeeksi korkealle, koira lensi nurin ja tippui maahan osittain kyljelleen. Säikähdin perkuleesti kun Eimi jäi oikea takajalka ylhäällä hiljaa uikuttamaan. Huhhuh. Onneksi ei käynyt mitään ja selvittiin pelkällä säikähdyksellä tällä kertaa. Ehdin kyllä jo miettiä, että onneksi on se vakuutus... :)
Didon kanssa tehtiin pujottelua ja muutamia ohjaus/irtoamisharjoituksia. Irtoaminen ilman namialustaa on Didolle vielä vaikeaa, mutta ajan kanssa... Tällä kertaa tuntui että Didossakin oli liikaa vauhtia ja liian vähän keskittymistä...
Kun olin todennut, että Eimi ei yhtään aristellut jalkaansa niin otin vielä A:n uudelleen, ettei vain jäisi huonoa mielikuvaa esteestä. Vielä mitä, täysillä läpi ja lopetettiin siihen. :)
Torstaina mentiin ensimmäistä kertaa 1-luokkalaisten treeneihin joissa olikin hyödyllisiä takaaleikkaus ja lähetysharjoituksia putkia ja aitoja sisältävillä pätkillä. Toisessa pätkässä oli myös kepit jotka meni nyt yllätävän hyvin ja itsenäisesti, vaikka paaaljon on vielä hinkattavaa ja treenattavaa. Olen nyt pyrkiny tietoisesti pitämään omaa vauhtia yllä ja käsiä tiukasti kropan sivuilla, ettei Eimi alkais tuijottaan liikaa mun käsiliikkeitä. Rimoja lenteli jonkin verran ja ajattelinkin taas ensi viikolla mennä ottamaan tekniikkatreeniä tulevia kisoja odotellessa...
1 kommentti:
Tulevia kisoja odotellessa? :)
Jee! Go Eimi go! :)
Milloin? Missä? Laitathan sitten heti raporttia, joohan?
Lähetä kommentti